Tommi Liikanen
Tommi on Run Revolutionin fysioterapian ja voimavalmennuksen konsultti. Yhdessä fysioterapeuttipuolisonsa Heli Liimatan kanssa he pyörittävät FysioMotive nimistä fysioterapiaan ja hierontaan erikoistunutta yritystä Jyväskylässä. He ovat olleet rakentamassa valmennuspankkimme juoksijan voimavalmennukseen sekä rasitusvammoihin liittyviä materiaaleja.
Tommi on valmistunut fysioterapeutiksi Jyväskylän Ammattikorkeakoulusta vuonna 2012. Tämän jälkeen hän on työskennellyt erilaisten tuki-ja liikuntaelinvaivojen parissa Jyväskylän seudulla sekä toiminut Suomen yleisurheilumaajoukkueen lihashuoltajan roolissa harjoituskauden ulkomaanleireillä. Parhaillaan Tommi suorittaa myös terveystieteiden opettajankoulutuksen (fysioterapia) maisteriopintoja Jyväskylän yliopistossa.